Otteita Perinnöstä


OTE 4: Sankarin kotiinpaluu, Rapola v. 751


Kotiinpaluu olisi ollut entistä miellyttävämpi, jos olisin saanut edes hetken rauhassa ihailla kotirantoja, niiden katajia, tuulen lainehtimia viljapeltoja ja pirttiä Rapovuoren alarinteessä. Mutta tyyneys oli kaukana kotiinpaluusta, sillä ranta oli täynnä odottavaa väkeä. Kun rantauduimme, olin loikannut laiturille jo kauan ennen kuin Louhen kylki osui siihen. En tiennyt, ketä rannalla olijoista olisin syleillyt ensimmäisenä. Mielikki ratkaisi pulmani rynnäten kaulaani. Seuraavaksi kimppuumme kävi Sotka. Hetken ehdin jo luulla, että horjahdukseni pudottaisi meidät kaikki laiturilta Vanajaan. Sain räkänokat laiturilta rannalle kantamalla Sotkan olkapäälläni ja roikottamalla Mielikkiä kainalossani. Isä jylähdys sai minut laittamaan Mielikin ja Sotkan kauniisti jaloilleen.
                      Vanha-Ahti toi olutsarkkaa. Hän lorautti siitä olvia maahan sanoen: "Esi-isillemme." Hän otti muutaman askeleen kohti laituria ja kaatoi olutta järveen sanoen: "Ahdille, joka sinut kotiin kantoi." Sen jälkeen hän tuli rantanurmelle eteeni lorauttaen olutta maahan väliimme. "Isännälle", hän sanoi antaen sarkan minulle. Juotuani Rapolan juhlaolutta ison kulauksen ojensin sarkan takaisin Ahdille. Kun isä oli kolmantena juonut sarkasta, hän tuli eteeni, nauroi kumeaa nauruaan ja rutisti minut itseään vasten.
                      "Tervehdykseni taloon", sanoin kuuluvasti heti, kun pystyin. Sanoin vielä toisen kerran niin, että kaikki vastassa olevat, vanhinta vaivaiseukkoa myöten kuulivat tervehdykseni.
                      "Terveeks, isäntä", sanoi Ahti. "Sinähän melkoinen sankari olet. Pelastit monta hämäläistä."
                      "Reikä päässä. Sellainen sankari minä olen", sanoin itseäni ivaten. "Minulla on paljon kerrottavaa, mutta kertoisin uutiseni vasta pirtissä", sanoin.
                      Thorsten tuli luokseni ja katsoi otsaani tehden kielellään naksuttavaa ääntä.
                      "Vai reikä päässä, päällikkö? Kuinka kävi, valuiko siitä loppukin järki ulos, vai saitko joltain täydennystä?" hän kysyi nauraen. 



OTE 3: Ansasta,  Köping, Eowland (Öölanti) v. 752

Rautapaita pelasti minut, vaikka olin pitänyt sitä vain koreiluasusteena. Yritin taistella kahta miestä vastaan, joista toisella oli pitkävartinen kirves ja toinen sohi keihäällään. Kannella oli ahdas taistella, joten keihäsmies ei saanut tähdättyä tarpeeksi tarkasti iskuaan, eikä keihäs lävistänyt ihoani. Kärki kuitenkin meni rautapaidan läpi kylkeni sivusta ja takertui paidan lenkkeihin. Miehen nykiessä keihästään irti paidastani yletyin juuri ja juuri viiltämään häntä käsivarteen, ja sen jälkeen kaulaan. Tunsin toisen soturin kirveen iskun palleassani, hän löi hamarapuolella. Miksi ihmeessä? He halusivat minut elävänä, ymmärsin. Isku vei ilmat sisältäni ja haukoin henkeä kauhuissani. Tuntui, etten saisi enää koskaan ilmaa sisääni ja putosin jo polvilleni kannelle. Yhtäkkiä sisukseni täyttyi ilmalla. Kaaduin muka vastustajani jalkoihin, mutta vedinkin häneltä jalat alta, ja kirvestä väistäen löin veitseni hänen rintaansa.

 

OTE 2: Louhikärmes, Rapola v. 751



"Tarujen Jörmungandr, joka kiertää ihmisten maailman ympäri ja yltää vielä puremaan omaa häntäänsä, ei ole mikä tahansa käärme", Cnut selitti ihannoivalla sävyllä huitoen kädellään ympyrän Rauttunselän suuntaan.
                      "Eikö Jörmungandr lopulta saa Thorin hengiltä Ragnarökissä?" kysyin Sverriltä. Niin pahaa eläintä minä en haluaisi kunnioittaa purteni nimellä, ajattelin.
                      Sverri selitti: "Niin kerrotaan, että viimeisessä taistelussa, joka koituu jumalten tuhoksi, Thor saa jättiläiskäärmeen hengiltä, mutta käärme ehtii sylkeä myrkkynsä Thorin päälle, ja tämä kuolee."
                      "Yhdeksän taka-askelen jälkeen, päällikkö", Hallthor jatkoi. "Siksi ei ole hyvä taistelussa koskaan perääntyä kahdeksaa askelta enempää", hän lisäsi opettavaisesti.
                      "Puhutte kyllä aivan outoja asioita", Yljä sanoi huokaisten ja päätään hitaasti ravistellen. "Mutta kuule, päällikkö. Meren kurimuksessa, minne kaikki maailman vedet virtaavat asuu Louhikärmes. Sellaista en toivo koskaan näkeväni, mutta uskon sen näyttävän juuri siltä elikolta, mikä on maalattu käärmepurren kylkeen."
                      "Ja mitäs pahaa se mahtaa saada aikaan, kun sillä on niin ruma nimi?" kysyin.
                      "Ei se pahaa tee, päällikkö. Vaan jos onnettomien merenkävijöiden alus syöksyisi kurimukseen, sylkäisisi Louhikärmes sen takaisin pinnalle."
                      "Nyt sinä satuilet", sanoin nauraen.
                      "Ei päällikkö, näin olen kuullut kerrottavan", Yljä todisteli.
                      "Jos se olisi totta, niin olisimme varmasti jo jossain satamassa sellaiseen merenkävijään törmänneet, joka kurimuksesta olisi ylös sylkäisty", väitin vastaan.


 OTE 1: Unelma maasta nimeltä Häme, Mallasvesi v. 751

                   "Te hämäläiset olette juuri tuollaisia", Thorsten puhui rauhalliseen sävyynsä. "Kun vihollinen tulee, menette metsään piiloon. Säästätte siinä oman henkenne ja perheenne hengen. Kun vaara on ohi, tulette metsästä ja jatkatte elämäänne. Teille on aivan sama, kuka väittää maatanne omakseen. Teille on aivan sama, kuka olisi kuninkaanne. Jatkaisitte vain elämäänne tänään niin kuin eilenkin."
                      En ottanut Thorstenin sanoista selvää, pilkkasiko hän vai kehuiko. Katselin hämäläismiesten sekavia ilmeitä.
                      "Millaisia te seelantilaiset sitten olette?" kysyin.
                      Ennen kuin Thorsten ehti vastata, sanoi Ilakka ivaten: "He eivät pakene metsään, vaan Hämeeseen."
                      "Meidät on opetettu lapsesta asti taistelemaan. Miehiämme kootaan joukoiksi tärkeisiin paikkoihin, kuten vaikka tavallisiin kaupunkeihin, ja miehille opetetaan, kuinka sitä maapalaa puolustetaan. Miehen työ on puolustaa maataan. Ei vain omaa peltoaan, vaan koko Seelantia, ja tietysti kuningastaan. Sillä ilman kuningasta ei ole olemassa mitään yhtenäistä. Ei maata eikä kansaa", Thorsten selitti.
                      "Thorsten, sinä puhut harvoin, mutta viisaita", sanoin.
                      "Jotta voisi olla Hämeenmaa, pitää olla vahva kuningas. Niin vahva, että hän sanoo: tässä on Hämeenmaa, tässä kulkevat sen rajat, tässä on sen puolustajat. Tässä on sen lait", Thorsten jatkoi.
                      Ihastuin siihen ajatukseen koko nuoruuteni vimmalla.

2 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kirjailijalle viihdyttävistä lukuhetkistä Uron seurassa. Teksti oli mielenkiintoinen ja soljuva, jota oli vaikea laskea käsistään hetkeksikään. Reijo Tapaninen 75 v.

    VastaaPoista