torstai 19. marraskuuta 2015

Hyödyllinen (?) tauko kirjoittamisessa



Kun kirjoittaminen ei oikein ole ottanut sujuakseen, olen opiskellut. Voisin sanoa, että ns. omaehtoisia opintoja verkossa. Toisin sanoen olen perehtynyt tyylilajeihin, ideoihin, juoniin, kaariin, henkilöhahmoihin, haasteisiin, kliimakseihin ja ties mihin. Kerron teille nyt, mitä olen oppinut seikkailuromaanin kirjoittamisesta.


Juoni

Jo luetteloja siitä, kuinka monia erilaisia juonityyppejä seikkailuromaaneissa voi olla, on kymmenkunta. Kun tutustuin luetteloihin, huomasin että eniten käytetty juoni koostuu seuraavista seikoista: Monta ihmistä yrittää saada yhden tietyn asian (tai ehtiä tiettyyn paikkaan) tiukassa aikarajassa. Päähenkilö on ensin haluton osallistumaan, kunnes menettää jotain (esim. läheisen tai oman maansa), kasvattaa kiukun ja kehittyy sankariksi (joskus supervoimilla). Hän voittaa täpärästi (joskus yliluonnollisen) vastustajan ja saa sen, mitä alussa kaikki tavoittelivat. Hyvään juoneen liittyy aina lopussa häämöttävä palkkio.


Jessemyn West opettaa, että on olemassa seitsemän juonityyppiä:
1. Ihminen vs. luonto
2. Ihminen vs. toinen ihminen
3. Ihminen vastaan ympäristö/yhteiskunta
4. Ihminen vs. teknologia
5. Ihminen vs. yliluonnollinen
6. Ihminen itseään vastaan
7. Ihminen vs. jumala/uskonto

Ronald B. Tobias opettaa kaksikymmentä juonielementtiä suunnilleen näin: Matka, Etsintä, Löytäminen, Päämäärä, Pelastaminen, Pako, Kosto, Taistelu, Hyvyys, Pahuus, Alakynnessä oleminen, Kiusaus, Yliluonnollisuus, Muutos, Kypsyminen/kasvutarina, Rakkaus, Kielletty rakkaus, Uhrautuminen, Rikastuminen, Menetys.



Juoni voi rakentua myös näin. ONNELLINEN LOPPU: Alussa annetaan lukijan ymmärtää, että päähenkilön motiivi ja päämäärä on paha, mutta matkan varrella avarretaan lukijaa, että joskus paha johtaa hyvään. ONNETON LOPPU: Alussa annetaan lukijan ymmärtää, että päähenkilö on läpeensä hyvä, ja matkan varrella muserretaan sankarinviitta ja lopuksi todetaan, että hyvyys ei aina johda voittoon ja paha ei aina saa palkkaansa.

 

Kliimaksi

Onnellista tai onnetonta loppua pitää pohtia myös silloin, kun miettii tarinansa päämäärää. Mitä kohti tekstin henkilöt pyrkivät - ja saavuttavatko he sen. Päämääriä ovat yleisimmin Aarre, Onni (seesteisyys), Rikkaus, Rakkaus, Viisaus, Valta, Sovinto, Kuuluisuus, Sota, Prinsessa ja puoli valtakuntaa.

 

Teema


Ennen juonta pitäisi olla olemassa teema. Miksi tarina ylipäätään on kertomisen arvoinen? Pitänee Uron kohdalla myöntää, että ykkösosa vain tuli sormistani ilman, että olisin suunnitellut mitään. Mutta nyt jälkeen päin on helppo todeta, että sen teema on kirjallisuudessa neljänneksi eniten käytetty, kohtalaisen kulunut siis.

Maailmanhistorian käytetyimpiä teemoja seikkailutarinoissa ovat:
- Aarteen (tai jonkin muun super-tärkeän) etsintä
- Vaikeasti saavutettu rakkaus
- Yhteisön (suvun, kylän, maailman) tuhoutuminen
- Verikosto
- Ryysyistä rikkauksiin
- Kapina hallitsevaa valtaa vastaan (paha voima, jumala, kuningas, esimies)
- Rakastavaisten uhrautuminen (toistensa vuoksi)
- Suvun koukeroiset ongelmat
- Matka 

 

Kuvitus ennen toimintaa


Jotta fiktiivinen romaani olisi onnistunut, kirjoittajan täytyy nähdä kuvina maailma, johon kehittää seikkailunsa. Juoni, kaari ja rakenne tulevat vasta kuvien jälkeen, ja niiden täytyy olla myös kuviin hyvin istuvia, jotta uskottavuus säilyy. Fantasiaseikkailua kirjoittavan on tiedettävä, mikä hänen luomassa fantasiamaailmassaan on sallittua, luonnollista, paheksuttavaa, rankaistavaa, mitä ihmiset siellä pelkäävät, mikä heitä ajaa elämässään eteenpäin, ja pysyttävä uskollisena näille seikoille alusta loppuun saakka.

 

Kaari 

Tarinan kaari on yleisimmin yhden aallon mittainen: alkulämmittely, hurja toiminta, laskeutuminen. Joku tarina pysyy henkeäsalpaavasti aallon harjalla kokoajan, kun joissain on monta aaltoa nousuineen ja laskuineen. Suuri tapahtuma voi olla tarinan alussa (murhamysteeri, jota selvitellään tarinan ajan) tai lopussa (päämäärä, johon tarinan ajan on pyritty.) Kaaria voi olla pari päällekäinkin, mutta jos ensimmäinen kaari päättyy, kun toinen alkaa, kannattaa meittiä, pitäisikö kirjoittaa kaksi erillistä tarinaa.
 

Nykylukijaa pidetään yleisten käsitysten mukaan lyhytjännitteisempänä kuin entisaikaan. Sen vuoksi sanotaan, että nykyään joka neljännellä sivulla täytyy olla kiivasta toimintaa. Tapahtuma, joka kytkee lukijan harhateille karkailevat ajatukset takaisin juoneen, päähenkilöön tai pääviholliseen. Sen vuoksi myös kirjan jokaisen luvun pitäisi sisältää kaari pienoiskoossa. Esim. ongelma - selvittely - ratkaisu, tai kohtaaminen - yhteinen toiminta - eroaminen, tai lähtö - matka - perille saapuminen.

 

Kombinaatio


Yllä olevista pitäisi sitten koota tarina. Helppoa kuin heinänteko?

Paljon fantasiatarinoita kirjoittava Michael Moorcock kertoo, että hänellä on mielessään lokeroita, joissa yhdessä on teemoja, toisessa mielen maisemia, kolmannessa on henkilöitä, neljännessä juonia, jne. Kun hän alkaa kirjoittaa uutta tarinaa, hän valitsee jokaisesta lokerosta jotain, kohtalaisen sattumanvaraisesti. Hyvä tietää. Tarkoitan siinä vaiheessa, kun kirjoittamiseni on niin tuottoisaa, että tarinoita tulisi liukuhihnalta.



Nyt pitäisi saada ulos vain yksi tarina, jonka teema on matka, juoni koostuu tappiosta ja voitosta, ja jonka kliimaksi on …