sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Yksin muttei yksinäinen






Projekti Yksinäisyys on nautiskeltu läpi. Se kesti torstaista lauantai-iltaan. Olin periaatteessa yksin, mutta yksinäiseksi en ehtinyt itseäni kokemaan. Paikka oli EKryn maa-alue Hattulassa. Vaikka se oli sähkötön ja sängytön, siellä oli kaikki tarvittavat mukavuudet: kaivo, tulisija ja huussi. Mukana lämmin lampaannahkavällyni ja ainoa oikea susivahti; Jack Russel terrieri.

Susivahti kuuntee

Yösija 


Mitä opin itsestäni?
Olosuhteiden puolesta olisin voinut jäädä sinne koko kesäksi. Ihmisten puolesta en. En kärsinyt yksinäisyydestä, en pelännyt yksin oloa enkä luulotellut karhujen tai susien käyvän kimppuuni. 

Pystyin elämään ilman somea. Ilman facea. Kokonaiset kaksi vuorokautta. Ei vielä voi hattua nostaa...



 














Mutta ajatukseni siitä, mitä poissaoloni aiheutti lähimmilleni, heidän ajatuksilleen tai tunteilleen, saivat minut lähettämään ratkaisevan tekstiviestin avokille: "No, haluatko tulla tänne yö-retkelle?" Ensin luulin tehneeni sen hyvää hyvyyttäni. Kuvittelin, että hän on yksinäinen, loukkaantunut poislähdöstäni. Kiukuttelin jo itselleni, että pitääkö aina ajatella toisia ennen itsäni? Mutta tarkemmin mietittynä: halusinko vain pitää lähimmäiseni talutuslieassani? Oliko otteeni katkeamassa? Pidänkö itseäni hänelle korvaamattomana? Sopisi niin hyvin leijona-naisen olemukseen. Totuus on joskus niin viiltävää...

 
Yön valvottajat: kuikka, käki ja kaikkia matkiva laulurastas.     






Opin, että olen tärkeä monelle. Sen kävi kertomassa molemmat poikani, (ja miniät ja lapsenlapset.) Tulivat anteeksi pyydellen, eväineen, katsomaan onko kaikki kunnossa. Etten vain ole syönyt vääriä marjoja? *

 
Samulin eväät




Kylpyamme









Ajantajun menettäminen kävi tosi nopeasti. Oli aivan sama, mitä kello mahtoi olla, mutta toisaalta paikka oli tuttu, joten auringon asento kertoi summittaisen ajan. Aika myös kului erittäin nopeasti. Ajatukset pysyivät poissa ikävistä asioista, ja pää täyttyi itsetutkiskelulla, kakkososan tapahtumilla ja viikkarikirjontamalleilla. Alkuun otin valokuvia ajatuksella, että näytän niitä ystävilleni, tai julkaisen blogissani. Lopetin sen, koska tajusin että suoritin yksinoloa vain raportoidakseni siitä. Samasta syystä lopetin muistiinpanojen tekemisen. Ja nyt kuitenkin raportoin.


Uuden liiterin seinää voi käyttää niin moneen tarkoitukseen.
  
Mitä opin tulevaa kirjaani varten?
Mieli toistaa tuttuja ääniä. Minulle oli korvamatona musiikkia, sanottuja ja kuultuja lauseita sekä keskustelunpätkiä. Varmasti Urokin kuulee korvissaan kotirannan kaikuja, naisten naurua pyykillä, patojen kolinaa keittokodalta ja miestensä soutulauluja sekä härskejä vitsejä.

Tämän kartan kanssa metsään kuljeksimaan...
 
Mielellä on tarve kertoa tapahtumista jollekulle. Minulla: "Kun pääsen kotiin, pitää muistaa kysyä Annalta, että…" Urolla: "Kun pääsen kotiin, pitää muistaa kiitellä Sverriä, että…"







 Ja yksinkin tulee puhuttua. Minä mustille muurahaisille taljoja ravistellessa: "Ihan kiva, jos kävitte yöllä mun naamallani kävelemässä…" Uro kaiken yötä kukkuvalle käelle: "Ole jo hiivatussa hetki hiljaa!!"








Maahisen sarvipäinen ratsu mustikanvarpuja syömässä
 
Yksinäisyys teki tehtävänsä. En ole kirjoittanut kolmeen viikkoon, mutta nyt tarina alkoi jälleen kertoa itseään. Kuinka Uro joutuu yksin? Missä hän menettää miekkansa? Mihin vaikeuksiin hän joutuukaan!




 
Minkä teknisen vempaimen ottaisin autiolle saarelle? - Kameran.
Mitä ajanvietettä ottaisin autiolle saarelle? - Lankaa.
Mihin kaipaisin sähköä autiolla saarella? - Tekstinkäsittelyohjelmaa varten.
Minkä eläimen ottaisin autiolle saarelle? - Sen kaikkein hyödyttömimmän, terrierin.

 
Kotiin lähtiessä. "Ette voi unohtaa mua tänne!"

* Viittaus elokuvaan Into the Wild

tiistai 19. toukokuuta 2015

Kaukana mielikuvituksesta




Olin huolissani. Minulla on taipuvaisuus paeta arkea mielikuvitusmaailmaani. Rahahuolet, liian kova työmäärä ja unettomat yöt työnsivät minua pois tästä elämästä toiseen paikkaan ja aikaan. Vaikka kirjoittaminen on minulle työtä, jonka voin aloittaa ja lopettaa, tarinan luominen ei ole. Elän toisessa maailmassani suurimman osan ajastani. Vain kirjanpitäjän työni vaatii niin paljon keskittymistä, etten tule karanneeksi rautakaudelle. Olin huolissani, sillä ajattelin olevani jälleen lapsena opitun defenssin uhrina. Ja tunnen pakenemisestani syyllisyyttä. Syyllisyyttä mielikuvituksestani.

Lääkäri löi faktat pöytään: hän sanoi aikoneensa suositella minulle lomaa jonnekin kauas, mutta kuultuaan valuuttavajeestani, jätti suosittelematta. Sen sijaan hän sanoi, että voin vallan yhtä hyvin lähteä lomalle mielikuvitusmaailmaani. Ihanko totta? VAU. Mutta tunsin syyllisyyttä. Siitä, että olin taitavasti saanut ronkittua oikein lääkärin luvan paeta arkeani… Ymmärrän, että terveen ja sairaan uppoutumisen väli on kuin veteen piirretty viiva, vain yksi askel yli näkymättömän aidan. Tai ehkä niiden välillä on puomi, joka houkuttelee kävelemään päällänsä. Keikkumaan uhkarohkeasti puolelta toiselle.

Halusin näyttää itselleni, kummalla puolella seison. Siivosin pöydän, vein joulukynttelikön varastoon, tein ruuan ja aloitin käsityön. En kirjoittanut sanaakaan mielikuviteltua tekstiä. Ja kas vain! Tunsin syyllisyyttä. Entä, jos sormeni lakkaavat laulamasta, jos pidän pakotetun tauon? Hylkäävätkö mielikuvitusystäväni minut, jos hylkään heidät yhdeksi illaksi?

Perintö julkaistaan tällä viikolla (tai ensi-). Mikä onkaan päällimmäinen tunteeni? Onniko? Ei, vaan syyllisyys.

??

Elämä on ollut viime vuosina niin rankkaa, että tunnen syyllisyyttä siitä, että mahdollisesti voisin olla onnellinen. Aivan kuin olisin yrittänyt lennättää leijaa vuosia ilman tuulta ja nyt kun tuulee, pelkään että leija karkaa, naru katkeaa, enkä saa leijaa enää takaisin ja se on kallisarvoinen leija ja menetän sen loppuiäkseni ja olen aivan paniikissa… enkä uskalla antaa leijalle metriäkään narua. Onnelleni.

Tunnen syyllisyyttä, kun olen laiminlyönyt siivoamista, pyykkäämistä sekä perheen ja ystävien kanssa seurustelua. Tunnen syyllisyyttä, kun en selvinnyt ylikuormituksesta leipätyössäni. Tunnen syyllisyyttä siitä, että vaivasin niin monia ihania ihmisiä Helatorstaina. Tunnen syyllisyyttä, kun en ehdi jäädä kotiin potemaan syyllisyyttäni (sairaslomalle). Älkääkä kukaan suotta sanoko: "Hei, ei sun tarvii ... daa?" Ihan sama kuin sanoisitte leprapotilaalle, että parane perkele.

Koska elän samassa maailmassa hahmojeni kanssa, tunnen heidät paremmin kuin hyvin. Voin nähdä heidän ilmeensä heidän puhuessaan, voin kuulla pienimmätkin nyanssit heidän äänessään ja nähdä heidän tekevän samat tutut eleensä joka kerta heidät kohdatessani. Kun viikonloppuna luin Perinnön, oivalsin Uron jatkuvan syyllisyyden tunteen olevan kovin tuttua. Enpä vain kirjoittaessani sitä ymmärtänyt. Poika-parka.

Tämä blogiteksti on todellisempi kuin koskaan.



perjantai 15. toukokuuta 2015

14.5.2015 Salakuvaajan otokset


Aada


Uron mainoskuvauksissa 14.5.2015 oli myös salakuvaaja.

Jos mulle on käynyt niin ikävästi, että olen muistanut jonkun nimen väärin, niin korjatkaa ihmeessä!

Jos kopioitte kuvia OMAAN KÄYTTÖÖNNE, niin pliis, älkää jäkako niitä Pinterestiin. Siellä kun leviävät kuvat kulovalkean lailla.


It's only allowed to copy these pics on personal use of persons int the pics.



 






Mistä on pienet tytöt tehty? 
Sokerista, kanelista, inkivääristä ja kukkasista. Niistä on pienet tytöt tehty.



Anna







... hunajasta ja pippurista.
Sametista, savesta ja sulasta raudasta.


Mistä on pienet pojat tehty? Etanoista, sammakoista, koiran häntätupsukoista. Niistä on pienet pojat tehty.

Teemu

Egil




       Sattuman sekaannus

Egil Skallagriminpojan saagassa on kertomus kainulaisten kuninkaan Faravidin ja norjalaispäällikön Torolf Kveldulfinpojan taisteluista karjalaisten kanssa. (Saaga on aina tarina, jonka totuudenmkaisuuden saa kyseenalaistaa.)
 
Egil



Uron tarinassa hänen vihollisensa ovat kainulaisia. (Ja tässä ei ole mitään totuuspohjaa!)

Mutta kuvauksissa Faravidin Sudet olivat päähenkilön henkivartioita. (Ja se on totta.)
Björn

Emelie ja Ari
Jousiampujalle:

Prince, thy bow and shining arrows, pretty handsome toys are these,
Scarcely they beseem a warrior, and a warrior cannot please.


Romesh Chunder Dutt
Emelie, Egil, Katleena

Katleena, Ville, Björn

Jaakko


Thy ship from shore to shore,
With many a well-plied oar,

Hoist high the swelling sail
To catch the freshening gale!




Katleena, Vilka, Verka ja Aada

Ken kerran on äidiksi syntynyt,
hän äiti on kaikkien lasten,
ja kaikkia maailman lapsia
hän on painanut rintaansa vasten,

ja maailman lasten itkua
hän on korvissaan alkanut kuulla,
sillä maailman lapset puhuvat

 hänen omien lastensa suulla.   
                                                           Anne-Mari Kaskinen



 


Suloinen Saara, jonka äiti ei tarttunut salakuvaajan kuviin lainkaan.









Samuli, Toni, Jari, Ari




"Me saadaan leikkiä rakastuneita..."




Veneen lastia puretaan. 

Häme, niinkuin koko Suomi on elänyt turkiskaupalla. Niin elää Urokin, hän myy turkiksia daaneille ja friiseille ja ostaa frankkilaisia aseita, joita vie suomalaisille, slaaveille ja karjalaisille.








Henkivartijan tarkan katseen alla.













Sylisi kuin meren aallot,
keinuen tuuditun onnen uneen.
Syleilysi kuin meren tyrskyt,
heräävät soluni syvimmätkin.


 
UHRIOLUT

Villen käskettiin hulauttaa olvia rannalle. Hiivattu, kun pitää hukkaan heittää. Ympärilläolijatkin aivan kauhuissaan. JOS NYT SITTEN IHAN VÄHÄN ...





Juha
HEI miten tää tulee ??


Anna mä näytän !!
Toni K.

Urolla on vaatettajat tarinassakin, ja niin kävi kuvauksissakin.

Päällikön pukeminen vaati monen ihmisen ponnistukset.
Thibault ja Ville
Ihana Viivi
Taustalla Samuli, Toni ja Egil
...joka oli aivan jäässä!
Salakuvaaja itse.



"Uro" soutajineen







sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Uron trailerin esitöitä




Anteeksiantamattoman pitkä aika siitä, kun viimeksi päivitin blogiani. Jos alkaisin selittää syitä, siihen kuluisi turhaan sivukaupalla tallennustilaa ja rivien välistä voisi tarkalla silmällä ehkä havaita pientä burnoutin oireilua. Sen vuoksi keskityn nyt kiittämään kaikesta avusta, mitä olen saanut.

Suunnitelmat - check

On ollut mahtavaa olla suunnittelemassa Uron mainostrailerin kuvauspäivää, joka on Helatorstaina. Enpä ollut koskaan tehnyt käsikirjoitusta elokuvaa tai videota varten, ja täytyy sanoa, etten sitä vieläkään tehnyt. Luonnoksen sain aikaiseksi, ja onneksi kuvaaja on ihana, innostunut, innostava ja aivan mahtavan professionaali tyyppi, joten kaikki suunnitelmat ja ohjeet saatiin ajoissa esiintyjille. Kiitos Jenni!

Roolit - check

Pääosien esittäjiksi valikoitui tuttua lastenkasvatusmetodiani (uhkailu, kiristys ja lahjonta) käyttäen poikani ja miniäni. Kauniin nuoren naisen, jolla olisi koko Helatorstai vapaana, löytäminen naispääosaan ilmaiseksi tuotti päänvaivaa enemmän kuin riittävästi. Kaikki ympärilläni olevat nuoret naiset ovat toki kauniita, mutta toisella tyttäristäni oli työkiireitä, toisella on rooliin nähden liian lyhyet hiukset. Kun about viidennen kerran sitten kysyin miniältäni, hän lopulta suostui - asettaen ehdon. Johon poikani vastasi: "Suku on pahin!" Kiitti hitosti ensin näin sanallisesti Viivi ja Ville! Kauniimpaa Aamua enkä auktoriteettisempaa Uroa voisi videoon kuvitella.

Enkä parempaa henkivartijaa. Henkivartijan karismaattiset ja persoonalliset kasvot sekä miehekäs olemus kruunaavat koko videon. Hail Egil!

Väkeä kuvakuskiin on kutsuttu puskaradion kautta. Vieläkin mukaan mahtuu taustalle talonväeksi tai markkinakansaksi. Eli jos intoa, aikaa ja muinaisvaatteet löytyvät, kannattaa ottaa yhteyttä sähköpostilla. Palkkioita ei jaeta, ainoastaan kunniaa ja mainetta. Kiitos teille kaikille paikalle saapuville!

Paikka - check

Paikka valikoitui kuvauksiin pyydetyn pikku-viikkariveneen kipparin toivomuksesta Aulangolle. Kun viime viikolla yksi ilta kävimme kuvauspaikkoja siellä tutkimassa, totesimme ne hyviksi. Harmi, että vasta käydessämme siellä, kuulimme siellä olevan kodan olevan varauskota, ja luonnollisesti se oli jo varattu. Saimme sentään varattua sen puoleksi päiväksi. Hyvä niin. Paikan ongelma on parkkipaikkojen puute. Ans kattoo, miten käy. Kiitos Anna, kun hoidat avaimen.

Catering - check

Silloin kun toimitaan pienellä budjetilla, talkoopohjalta sähköttömässä paika ja persaukisen tilaajan (minä) kanssa, niin kaikkeen pitää yllämainittujen huippuesiintyjienkin mukautua - niinkuin nuotioruokaan. Ja onneksi omat lapset voi valjastaa tähänkin. Todennäköisesti en ole ainoa äiti, joka näin äitienpäivänä kiittelee lapsiaan, mutta sehän on jo yleismaailmallinen totuus, että juuri minun lapseni ovat maailman parhaat.

Asusteet - check

Luotan siihen, että puskaradion kautta esiintyjiksi kutsutuilla historianelävöittäjillä on asusteet omasta takaa. Päähenkilöiden vaatteet on ok, pienellä lainamekkolisäyksellä. Etenkin Viivin uudet tossut ovat aivan mahtavat ja saavat myös sekunttinsa videosta. Vivat Eduard!

Rekvisiitta - check

Kiitos Jaakko veneestä! Aivan mahtavaa saada paikalle käsin veistetty viikinkivene. Se oli jotain, mitä en ensimmäisissä mielikuvissani osannut edes kuvitella.
Projekti Uron Kilpi on ollut perhepiirissä muutaman viikon mittainen työrupeama. Se on ollut meille tärkeä yksityiskohta, koska se on myös Uron logo. Siitäkin tulee mahtava. Kiitos Juha.
Kiitos kaikille niille, jotka tuovat mukanaan turkiksia ja taljoja. Uro elää turkiskaupalla, joten ne ovat tärkeä pointti, vaikka eivät trailerissa kovin merkittävää osaa saakaan.
Oluthaarikka. Tämä pieni rekvisiitta nyt tuottaa vaivaa omistajalleen. Toivon Loru, että kestät muistutteluni torstaihin saakka. Hätävaratuoppini ei edusta rautakautista juoma-astiaa, vaikka sen pyörittäisi tervassa. Kiitos Loru kaikesta muustakin lainailusta, mitä tässä viime aikoina on ollut ilmassa.

Sälää - check

Kiitos Eve kaikesta sekalaisesta avusta, jonka luettelemiseen kuluisi taas sivukaupalla tallennustilaa, mutta etenkin vaatteiden lainasta ja kuvaajan kuskaamisesta.
Kiitos Antti Martikainen mahtavasta musiikkidiilistä!
Kiitos nimetön äänimies tulevasta panoksestasi. Laitetaan miekat kalisemaan ja lapset nauramaan.
Kiitos Finnfoto valmiista sopimuspohjista, joista sain tosi vähällä vaivalla muokattua sopimukset joka suuntaan.
Kiitos Bookcover, että saan itse vaikuttaa!