Mielikuvituksen voittokulku

Tekstin viimeistely on hidasta ja työlästä ja se on muuttanut luovan kirjoittamisen raa'aksi työksi. Kun aivot vain loisivat uutta, on jo kertaalleen keksityn tarinan uudelleen kirjoittaminen turhauttavaa. Aivoni eivät lepää, ajatukset pakenevat mielikuvitusmaailmaansa. On mahdoton olla arjessa läsnä, henkisesti. "Kuulen kyllä", on tuttu lausahdus kotonamme näinä aikoina, toden totta. Kaiken sen ajan, kun en editoi Perintöä, aivot käyttävät uuden tarinan luomiseen. Leipätyö numeroineen ja byrokratioineen on ainoa, joka hetkellisesti sammuttaa luovuuden.

Millaista mahtaakaan olla kanssani eläminen? Saatan yhtäkkiä täysin nykymaailmasta irrallisena kommenttina heittää vaikkapa: "Jos metsässä olisi susikuoppa, ja putoaisit sinne, mitä tekisit?" (Näsäviisain perheestämme vastaa tietysti: "Soittaisin isälle ja alkaisin odotellessa selata Facea."  Johon vastaan turhautuneena: "…rautakaudella!") Mutta avokin kanssa alkaa keskustelu kymmenistä eri vaihtoehdoista. Tai saatan kesken avokin puhetta nykypolitiikasta todeta, että Urolla ei ole tuotakaan ongelmaa (sote-uudistusta).

Mielikuvitustani ruokkivat monet asiat - ja helposti. Kuten nämä:

-Amerikan alkuperäiskansojen DNA:ta on löydetty islantilaisista, siten että viikinkien on pitänyt tuoda naisia mukanaan Amerikasta Islantiin. Minkälainen kokemus se on naisille ollut? Olivatko he orjia vai rakastuivatko he? Millaista elämä on, kun kaikki tehdään eri tavoin, mihin olet tottunut? Koko elämä koetaan eri tavalla? Tuohon aikaan jo perheestä ja suvusta yksin eroon joutuminen on ollut ihan muuta, mitä tänään. Kävikö naisille, kuten minulle muuttaessani Toijalasta Valkeakoskelle rakkauden perässä - mikä valtava kulttuurishokki.

Linkki: American Indian Sailed to Europe With Vikings?

-Työkaverin kanssa lounastauolla leikimme ajatuksella, mitä tapahtuisi, jos joku rautakautinen soturi siirtyisi nykypäivään. Ehkä jumalat olisivat antaneet hänelle vielä yhden mahdollisuuden, ja hän tupsahtaisi vaikka Turun Vanhalle suurtorille. Ihmiset ihmettelisivät maassa makaavaa rautapaitasta miestä miekkoineen. He sanoisivat: "Pyh, joku sammunut elävöittäjä." Ja jättäisivät miehen oman onnensa nojaan. Miltä maailma näyttäisi hänen silmissään? Mikä huvittaisi? Mikä suututtaisi? Mikä ihastuttaisi? Vanha, kulunut aihe, mutta suomalaisuuden näkökulmasta aika vähän käytetty. Olemme niin yksitotisia, että harvoin parodioimme?

Linkki: Kate & Leopold 

-750 vuoden tienoilla rakennettu buddhalaisluostari (yleisin oletus) Siperiassa… Tuolloin buddhalaismunkkeja lähti ympäri Aasiaa perustamaan luostareita. Tämä paikka kuitenkin hylättiin. Elämä pohjoisissa saattoi olla liian raakaa ja työlästä. Millainen mies tehtävän sai? Kuinka hän taisteli annetun tehtävän onnistumisen puolesta? Ja mikä pettymys, kun se ei onnistunut? Vai hyökkäsivätkö suomalaissukuiset heimot heidän luostariinsa ryöstäen sen kuin viikingit Lindisfarnen? Uron jatko-osan jatko-osa? Koltiainen tuumisi: "Hmph... aika hiivatun kaukana se paikka - mutta tulihan käytyä."

Linkki: 1300 vuotta vanhat rauniot Siperiassa