keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Taistellen, eilen - tänään - huomenna


Pää on täynnä ideoita, sormet huutavat päästä näppäimille ja tavoitteita on - niin lähellä kuin kaukanakin. Ideoissani vain tuntuu olevan iso taustatyö ja materiaaliakin on paljon, monessa eri muodossa. Tiedän, että jos annan pikkusormenikaan uudelle projektille, olen kaulaani myöten kosken pauhujen vietävänä. Saman kosken, jonka rannalla Uro taistelee Perinnössä, mutta uudet ideat kulkevat eri ajassa.

Taistellen kuitenkin.

Kun seuraan päivittäin uutisia, alan päivä päivältä olla sitä mieltä, että olemme lähellä kolmatta maailman sotaa. Kuinka lähellä? Onneksi en ole ennustaja, enkä päätä puolustusvoimien määrärahoista, niin minun ei tarvitse tietää tarkkaa ajankohtaa. Eikä edes syytä, vaikka se onkin hauska seuraleikki. Oma isoäitini sanoi kerran, että vähintään joka kolmas sukupolvi Suomen miehiä joutuu sotaan. Isäni ei sotinut eikä minun polveni ole sotinut, poikaniko siis sotivat? Toivon, että ei. Mutta itäisen naapurin uutisia tutkiessa ei muuta voi kuin epäillä.

Ensin siellä tuli matkustuskielto valtion työntekijöille ja virkamiehille. Käytännössä se tarkoittaa, että esim. poliisit eivät saa lainkaan poistua maasta. Ei edes lomalle. Nyt on tullut uusi rajoitus niille, jotka vielä saavat lähteä. Heidän pitää esittää tarkka matkasuunnitelma ulkomaan matkastansa. Miksi se kuulostaa niin tutulta? Ehkä täysin irrallisena edellisestä tuli mieleeni pääluottamusmiesten ja -naisten matka Leningradiin vuonna -72, kaikilla matkalaukuissa sukkahousuja ja farkkuja.

Kylmä sota on kylmempi kuin ennen liennytystä. Nimeltä mainitsemattoman valtion nimeltä mainitsemattomat päämiehet, joiden olettaisi olevan tolkun ihmisiä, lausuvat puppulauseita, joilla ei ole todellisuuspohjaa. Tai jos on, niin maailma on muuttunut utopiaksi. Ettäkö Itä-Ukrainaan Venäjän puolelta siirtyneet sotilaat olisivat kaikki vapaaehtoisia? Täysissä aseissa, hyvin organisoituina ja johdettuina, kohtalaisen samanlaisissa uniformuissa, kasvot peitettyinä...

Katsomme Urkainan tilannetta täältä kaukaa. Siellä paikan päällä bussipysäkillä seisominen on vaarallista. Lapsen lähettäminen kouluun on vaarallista. Ruokakauppaankin osui "ammuksia" (kaupasta ei jäänyt mitään jäljelle) kesken tavallisten ukrainalaisten töistä-tarhaan-kauppaan-ja-kotiin-matkan  ruokaostosvaihetta. Moottoripyörämatkalla exän kanssa vietimme kuusi päivää Ukrainassa muutamia vuosia sitten. Ei se maa ole "joku takapajula jossain", ja ehkä juuri se on seikka, mikä säikäytti venäläiset. Ukraina olisi onnistunut demokratiassaan sekä maansa ja valtionsa rakentamisessa länsimaiseksi. Siksi se pitää rikkoa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti