sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Hidas keskustelu


Millaista on tulla kuulluksi? Tulin tänä aamuna väkisinkin vertailleeksi arkikeskustelua fiktiiviseen dialogiin. Todellakin täysin epäterveesti. Mutta vain kirjoissa puhujalla on aikaa sanoa lauseensa loppuun, perustella näkökantansa ja kertoa sekä aprkoida sanomaansa monelta kannalta. Arkikielämässä meillä on niin kova kiire tuoda esille omat mielipiteemme, ettemme juurikaan ehdi kuunnella vastakeskustelijan mielipiteitä loppuun.

...mielipiteitä, saati sitten tuntoja niiden takana.

Nyky-yhteiskunta on kiireinen ja itsekeskeinen. Jossain kulttuureissa sentään on vielä tapana kysyä, How do you do? vaikkei vastaus kiinnostaisikaan pätkänkään vertaa. Meillä suomalaisilla ei enää kysytä edes tavan vuoksi. Joskus harvoin kuulee kysyttävän: Miten menee? mutta siihenkin yleensä odotetaan vastattavan ainoastaan Ihan hyvin. Jos erehdyt kertomaan enemmän, saat huokauksen ja katseen joka kertoo Älä mulle ala avautumaan.

Kännykät ja padit vievät meidät pois läheisten luota. Ollaan paikalla, muttei olla läsnä. Sanonnakseni perheemme nuorisolle on muodostunut, että pitäisi seurustella ensisijaisesti niiden kanssa, jotka ovat vaivautuneet paikalle. Moni vastaa, että pystyy kyllä pelamaan/katsomaan youtubea samalla, kun keskustelee. Sitä en epäilekään, aivomme ovat niin sopeutuvaiset, mutta onko sydämemme? 

Silmiin katsominen unohtuu todennäköisesti ensimmäisenä, ehkä jo kymmenen vuoden sisällä. Sen jälkeen unohdamme puheestamme ensimmäiset äänteet, ja sadan vuoden kuluttua osaamme ainoastaan tekstata ja tubettaa. Ainoa hymy jonka osaamme on  :)

Hei, hidastetaan vähän ja ryhdytään välittämään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti