tiistai 16. joulukuuta 2014

Yhteiskunta kaatuu, yhteisö nousee


Mihin suuntaan yhteiskuntamme on matkalla? Maamme päättäjät elävät liian kaukana tavallisesta kansasta, vielä kauempana vähäosaisista, meistä vähäonnisista. Mistä mahtoivat päättäjät saada päähänsä, että 3000 euroa olisi suomalaisen keskipalkka? Kun se ei vaan ole. Saati sitten keskitulo? Ei. Työttömyyskorvaukset, sairaspäivärahat, äitiyspäivärahat, kotihoidonrahat ja eläkkeet ovat suurin osa alle 1000 euroa kuukadessa. Työttömyys lisääntyy, tukia pienennetään.

Sen lisäksi, että rahaa tulee vähemmän, sitä kuluu enemmän. Ruoka on kallista, autoilu ja auton ylläpitämnen vielä kalliimpaa. Ja monelle auto on entistä välttämättömämpi, kun julkisia kulkuneuvoja supistetaan säästösyistä. Eniten rahaa kuluu nuorten vanhemmilta. Harrastukset maksavat monia satoja euroja vuodessa. Nuorilla pitää olla kännyköitä, mopoja, merkkivaatteita. Pitää ihan todella olla, sillä jos ei ole - vaanii syrjäytymisen riski.

Meitä ylivelkaantuneita, kuten konkurssin tehneitä, asunto-, auto-, tai muuhun kulutusloukkuun jääneitä, pikavippikierteisiä tai heitä, jotka eivät vain pysty hallitsemaan elämäänsä... meitä on aina vain enemmän. Kotipaikkakunnallani, pikkukaupungissa, on myynnissä 150 omakotitaloa, kauppa ei käy. Velkaneuvojalle on kuukausien jonot.  Ylivelkaantunut on väliinputoaja sosiaaliavun piirissä. Tulot ovat niin hyvät, että mitään apua ei sosiaalitoimesta heru, vaikka velkojen hoidon jälkeen palkasta jää ruokaan muutama kymppi. Eikä kaikki laskutkaan vielä tulleet maksetuiksi.

Miten yhteiskunta tähän reagoi? 

Omasta kapeasta näkökulmastani katsottuna: ei mitenkään. Yhteiskunta keskittyy säätämään nippelilakeja ja tehostamaan valvontaa. Uusia rekistereitä, uusia valvontaviranomaisia, uusia vaatimuksia jatkuvalla syötöllä. Lakia säädetään tarkemmaksi ja tarkemmaksi, byrokratiaa lisätään. Tuntuu, että Suomi pyörii sote-uudistuksen ja verolakien voimalla. Vähänonniselle ylivelkaantuneelle, ta nälkäpartaalla elävälle Kainuun mummolle ei apua tunnu heruvan.

Kuka tähän sitten reagoi?

Yhteisö. Ihmiset. Me kansalaiset. Auttaminen ja toisen puolesta tekeminen on päivän sana, muoti-ilmiö. Facebookissa on kymmeniä avunkeräysryhmiä. Huolimatta siitä, että luvattomat (=ei viranomaisen lupaa) keräykset tuomittiin laittomiksi. Kansalaiset pysähtyvät kadulla auttamaan kanssakulkijaa. Ihmiset nousevat puhumaan vammaisten puolesta kahviloissa ja junissa. Yhteisöllisyys on herännyt. 

Se on mahtavaa.

Mutta odottakaapa vain, yhteiskunta herää pian huomaamaan, että vähäosaisia autetaan toisten kansalaisten toimesta. Avunsaanti tulee menemään verolle. Auttaminen lopetetaan nostamalla varakkaampien verotusta ... onhan heillä vielä papua ranteessa - se pitää nitistää.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti