sunnuntai 23. marraskuuta 2014


Silloin, kun asioilla ei ole tarkoitusta,

niillä on merkitys

Kun sormet alkovat laulaa

Ehkä se oli tyhjän paperin syndrooma, ehkä pako arjesta, ehkä syy ei ole oleellinen seikka. Se tapahtui viime heinäkuussa. Sormien laulu alkoi samaan aikaan, kun tervapääskyt kirmailivat avoimen ikkunan ohi metelöiden kesän riemuaan. Sormet siirtyivä näppäimille, tuottivat sanoja, laittoivat niitä järjestykseen.

Kun sivu oli täynnä tekstiä, luin mitä oli tullut kirjoitettua.

Uro oli alkanut kertoa tarinaansa.

Nyt on marraskuu lopuillaan. Uro on kertonut tarinaansa sormillani noin 370 sivua, eikä loppua näy. Toivon jo, että saisin hengähdystauon. Tauon, mihin voisimme lopettaa tämän kirjan, vaikka sitten jatkaisimmekin toisella. Tauko vaatisi myös seesteisen hetken Uron elämässä. Hetken mihin olisi hyvä lopettaa.


Onko tarinan kirjoittamisella lopultakaan mitään tarkoitusta, se jää nähtäväksi. Se hetki koittaa vasta, kun Uro on rauhoittunut, tauko saavutettu, teksti editoitu, taustat tarkastettu ja oma kritiikki ylitetty.

Ja kustantaja vastannut; kyllä.

Sittenkin, jos kustantaja vastaisi; ei, eikä tarinalla niin ollen olisikaan mitään tarkoituista, sillä on kuitenkin merkitys. Se on halunnut tulla kerrotuksi, ja olen sen kertonut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti