perjantai 28. marraskuuta 2014

Vain hullu on vapaa?

Joskus olo tuntuu voimattomalta tapahtumien edessä. Tuntuu siltä ettei elämän ohjat ole omissa käsissä. Elämää ohjaa elinolosuhteiden orjuuden kierre. Työ -> raha -> ruoka, jotta pidät itsesi hengissä. Miksi?    No, koska  työ -> raha -> ruoka. . .  

Luin Paul Coelhon kirjan Veronika päättää kuolla. Yksi sen viisauksista oli, että kun on hullu ja hullujenhuoneella, voi tehdä mitä vain ja käyttäytä miten vain, koska toisten silmissä on jo kertaalleen hulluksi tuomittu. Silloin olisi todella vapaa. Vain yksi askel sen partaan yli, elinolosuhteiden orjuudesta yhteiskunnan elättämäksi vapaaksi.

Huom. "hullu" ja "hullujenhuone" nimikkeet tässä Coelhon tyyliin naivistisena huumorina, en halua loukata ketään. (Koska en ole hullu, enkä siis ole vapaa. Edes siitä ajatuksesta, mitä muut ajattelevat tekstistäni - mitä muut ajattelevat ajatuksistani.)

Kirjani sankarilla on helpompaa. Häntä ei ohjaa lait, eikä vielä kirkon tiukat moraalisäännöt, eikä hän useinkaan ajattele, mitä muut ajattelevat hänestä. Hänen moraaliaan voisi kuvata yhdellä sanalla: huolenpito. Hän ei jätä ystäviään, naisiaan, lapsiaan eikä heimoaan pulaan. Oma henki tuntuu pieneltä uhraukselta koko heimon hyvinvoinnin edessä. Mutta entä sitten, jos hän joutuu toisten sotaan? Oma henki alkaa tuntua yllättävän arvokkaalta ja miekkaan tarttuminen ensimmäisen kerran täysin turhalta.

Jokainen isku, joka on lyötävä, tuntuu kuvottavan tyhjänpäiväiseltä.

Jokseenkin samalta kuin päivät elinolosuhteiden orjuuskierteessä.



torstai 27. marraskuuta 2014

Onko seuraava sanasi Ei?


Mitäpä siihen vastaisi? Ei? Kyllä? Ehkä? Itse päädyin vastaamaan Ehkä.

Kirjoittajan kanssa eläminen voi olla haastavaa. Tulikohan pyydettyä perheeltä allekirjoitusta lupalappuun "Saa julkaista" ? Jokainen lähipiirin suusta kuultu vähänkään poikkeava lausahdus päätyy mustaan muistikirjaani, josta palaan maistelemaan niitä myöhemmin. Kun olen itse jo viisissäkymmenissä ja tarinani päähenkilö on 18-vuotias miehen alku, niin en voi kuin olla kiitollinen, että perheeni nuoriso pitää mieleni tuoreena. Mitä nuorena pelkäsin? Mistä unelmoin? Sitä en kykene enää edes muistamaan - tai halua. Mistä siis nuorukaiset unelmoivat? Tänään he unelmoivat tehokkaammasta tietokoneesta, tehokkaammasta moposta, tehokkaammasta autosta tai ainakin tehokkaammasta nettiyhteydestä. Itse muuten unelmoin tehokkaammasta pölynimurista. 

Entä rautakaudella? Tehokkaammasta purresta, tehokkaammasta hevosesta, tehokkaammasta miekasta? Kaunokirjallisuuden kielellä siis: Suuremmasta purjeesta, nuoremmasta hevosesta, frankkimiekasta.  

Tarinani Uro haaveilee kodista silloin kun on matkoilla, ja matkoista silloin kun on kotona. Kotona hän unelmoi sodista, joita aikoo voittaa, ja sodissa hän unelmoi kodin rauhasta. Hän unelmoi naisista silloin kun niitä ei ole, ja silloin kun niitä on... hänellä onkin jo muut asiat mielessä. Ylpeä mies ei katso taakseen. 

Ainakaan nuorena. 


 

maanantai 24. marraskuuta 2014

Mikä kirjalle nimeksi?

Lauantai-illan ratoksi leikimme sanaleikkiä, missä perheenjäsenet heittelivät heille merkityksellisisä tai sisällyksekkäitä sanoja. Noista lahjaksi saamistani ylevistä sanoista ajattelin kehitellä kirjalleni nimen. Saamistani sanoista parhaiten kirjani sankaria kuvaisi sana Ylpeys, mutta hänen osaansa tässä tarinassa kuvaisi paremmin Kasvu. Tarinan lähtökohtaa kuvaa Perintö, ja koko kirja on oikeastaan Matka, ja pariinkin otteeseen päädytään Kotiinpaluuseen. Perheen kesken totesimme, että vaikka Kohtu onkin todella sisällyksekäs sana, on kaikkein merkityksellisin ja voimallisin sittenkin Koti. 



Jos pitää juutuubin tarjoamasta EpicMajesticHeroicLegendaryDramaticMusicista, kuten minä, niin silloin pitää sellaisista kappaleista kuin Legacy, Prophecy, Justice, Revolution, Escape ym. Ylevää? Harmittavaista, että suomen kielessä on vain yksi sana kuvamaan perintöä. Samalla sanalla kuvataan sekä aineellista että aineetonta perintöä. Englannissa Legacy, Heritage, Descent, Bequest ja Patrimony ovat kaikki eri vivahteisia Perintöjä.

Annoin kuitenkin kirjalleni työnimeksi Perintö. 

Millaisella vivahteella Perintö maustetaan? Henkisellä. Kuka perii ja mitä? Päähenkilö perii Suojele-aina-heikkoja-moton, jota yrittää parhaansa mukaan noudattaa. Ainakin niin kauan, kun heikot ovat omia. Hämeen heimo perii maansa ja vahvistuu. Lukija perii aimo annoksen kansanperinteitä, uskomuksia, menneisyyden jumalia, loitsuja ja lauluja. Pienemmän annoksen rautakautisia taistelutaitoja, yleismaailmallisia soturin viisauksia ja ylevää elämänkatsomusta.


sunnuntai 23. marraskuuta 2014


Silloin, kun asioilla ei ole tarkoitusta,

niillä on merkitys

Kun sormet alkovat laulaa

Ehkä se oli tyhjän paperin syndrooma, ehkä pako arjesta, ehkä syy ei ole oleellinen seikka. Se tapahtui viime heinäkuussa. Sormien laulu alkoi samaan aikaan, kun tervapääskyt kirmailivat avoimen ikkunan ohi metelöiden kesän riemuaan. Sormet siirtyivä näppäimille, tuottivat sanoja, laittoivat niitä järjestykseen.

Kun sivu oli täynnä tekstiä, luin mitä oli tullut kirjoitettua.

Uro oli alkanut kertoa tarinaansa.

Nyt on marraskuu lopuillaan. Uro on kertonut tarinaansa sormillani noin 370 sivua, eikä loppua näy. Toivon jo, että saisin hengähdystauon. Tauon, mihin voisimme lopettaa tämän kirjan, vaikka sitten jatkaisimmekin toisella. Tauko vaatisi myös seesteisen hetken Uron elämässä. Hetken mihin olisi hyvä lopettaa.


Onko tarinan kirjoittamisella lopultakaan mitään tarkoitusta, se jää nähtäväksi. Se hetki koittaa vasta, kun Uro on rauhoittunut, tauko saavutettu, teksti editoitu, taustat tarkastettu ja oma kritiikki ylitetty.

Ja kustantaja vastannut; kyllä.

Sittenkin, jos kustantaja vastaisi; ei, eikä tarinalla niin ollen olisikaan mitään tarkoituista, sillä on kuitenkin merkitys. Se on halunnut tulla kerrotuksi, ja olen sen kertonut.