tiistai 9. tammikuuta 2018

Vuosikatsaus menneeseen, eli 2017 lyhennetysti

 


Rauttunselkä Silta-kahvilalta kuvattuna (Sääksmäki)

  Vuosi vierähti jälleen. Leipätyöni esimiehellä on tapana tuumata, että "Aika kuluu kuin siivilä", ja se pitää niin paikkansa. Vaikka kirjoitinkin jo osan vuoden 2017 tapahtumista FB-seinälleni Joulukirjeeseen, (jonka jaoin myös ryhmääni Ketomäen kirjat), niin ajattelinpa silti kerrata tähänasioita pienen kuvakollaasin muodossa.

  Alkuvuonna tein itseasiassa kolmea työtä päällekäin, limittäin ja lomittain. Olin talousvastaavan töissä (olen edelleen), pidin kahvilaa Sääksmäen Voipaalassa ja kirjoitin kolmatta kirjaani. Kahvilan pitämisessä parasta antia olivat ihanat tapahtumat, joita järjestimme Voipaalan Pakari-rakennuksessa.

Ystävänpäivän kakkubufee

 Ystävänpäivänä järjestimme herrrrkullisen kakkubufeen.

 Kaipaan kyllä kahvilan leivonnaisia, vaikka ne tuppasivatkin kertymään kroppaan ihan kivasti. Juuri mitään en olekaan sen jälkeen leiponut, kun kahvilan lopetimme. Järjestämme muuten edelleen pitoja tilauksesta, siskoni ja minä.

 Meillä oli muutama kirjailijatapaaminen, joissa oli mahtavia lähiseudun kirjailijoita. Kiitos vielä kerran kaikille teille 💖, jotka tulitte vieraaksemme, Johanna, Solina, Tuula ja Heli - ihana runoimpron vetäjä.

 Sen lisäksi oli historialuentoja...ihan huippuluennoitsijoita kertomassa Sääksmäen historiasta.

 Mutta Pakari tosiaan jäi taaksemme, koska työtä oli liikaa. Olisin toki voinut keskittyä vain kahvilanpitämiseen, jos sillä yksinomaan voisi tienata elantonsa. Yhdellä pikku-kahvilalla se ei vielä kannattanut.

 Kevättalvella kävin luennoimassa kirjoistani sekä historiasta ja sen elävöittämisestä Tampereella Työväenopisto Sampolan ryhmissä, kahteenkin otteeseen. Jollei leipätyö häiritsisi arkea, niin olisi mukava enemmänkin kiertää suullisena tarinankertojana.

Toukokuinen aamu Lujakalliossa
  Kesä menikin sitten historiateemaisia markkinoita kiertäessä. Ne alkoivat toukokuun lopulla Tampereelta Viinikan kirkon kupeesta Reformaation 500-vuotis päivällä. Markkinat olivat Helatorstaina ja sen jälkeisenä perjantaina, kovasti paljon oli koululaisia liikkeellä. Tuli ainakin Lutherin elämä tutuksi, kun markkinoilla esitettiin siitä kertovaa näytelmää hauskoine sanankäänteineen.
  
 Viinikan markkinoilta mentiin suoraan Taivaannaula ry:n toukojuhlaan. Taivis on meille (avokilleni ja minulle) tärkeä perinteiden elvytysreitti. Toukojuhla oli Tuomarlan tilalla Valkeakoskella.

 Toukokuussa talkoiltiin monena viikonloppuna Lujakalliossa, keskiaikaseuramme maa-alueella. Ihan mieletöntä, että seuralamme on niin upea paikka, missä voi elävöittää historaa mielin määrin. 
Kolikko, löytynyt Rapolan lähipelloilta.

Keväällä sain häkellyttävän upean lahjan. Eräs kirjojeni lukija, jolla vielä viime vuosiin saakka oli kesäpaikka Rapolan linnavuoren alla, antoi minulle kolikon vuodelta 1890. Kolikko oli löytynyt kesäpaikan, vanhan torpan, pellosta. Sääli sitä, joka sen hukkasi, mutta kyllähän se mielikuvitustani ruokki. Kuka sen hukkasi? Miksi? Mihin oli niin kiire, ettei huomannut kolikon putoavan? Vai kävikö niin kuin ex-anoppini veljelle, joka 40-luvulla oli lähetetty ruokakauppaan ostamaan hiivaa. Poika oli tuolloin muistaakseni 8-vuotias. Poika tuli ja hiiva mukana, mutta kun äiti oli kysynyt, missä vaihtorahat? Oli poika kertoneensa ne pusikkoon, kun ei enää tarvinnut niitä.

 
Näkymä Tenholan linnavuorelta toukokuu 2017


  Surukin kosketti meitä kevättalvella, kun toinen siskoistani lähti tuonelan virralle. Ikävähän häntä oli matkaan saatella, mutta epäilemättä ikävä vain omalta kannalta. Jotenkin Marke-siskoni vain väsyi ja aivan kuin olisi jo tahtonut lähteä.
 Onneksi ehdin sanoa, että rakastan.



 

Älä ajattele, että elämä on lyhyt.
Ajattele: - miten erikoinen kokemus.
Kun siinä ei ole kysymys pituudesta lainkaan,
vaan että ylipäänsä on saanut kokea tämän.
Eeva Kilpi  


 
Linnavuori Lammilla
Varsinaista kesälomaa meillä ei ollut, joten käytimme kaikki liikenevän ajan lähiseutumatkailuun. Tuli käytyä muutamaankin kertaan Vanajan rannoilla, milloin missäkin. Hattulan Vanajanniemessä, Tenholan linnavuorella, Rapolassa, Kärjenniemen puolella Rauttunselkää. Ja ystävättäreni luona Lammilla sekä heidän upealla maatilallaan Päijälässä.

 Muutamilla 1918-vuoden sodan taistelupaikoillakin kävimme, koska jotenkin sormiani kutkuttaa kirjoittaa lasteni iso-isovanhempien rakkaustarinasta kirja. He rakastuivat vuonna 1918, kun eräitä punaisia vankeja kuljtettiin Rengosta Tervakoskelle... Mutta mutta... olen niin kriittinen taustojen todenpitävyyden kanssa, että tarina alkoi takkuilla. Koska en voi tietää, satoiko esim. 13.3.1918 lunta, räntää vai vettä tai satoiko ylipäätään, niin en sitten voi kirjoittaa lainkaan. Aivan kuin en voisi olla mainitsematta säätä. (Olen totisesti tunnelmakuvaaja...)
 
Pumba autoilee

  Toukokuussahan oli sekin retki, kun toisen ystävättäreni kanssa kävimme tutustumassa Taasianjoen (Tesjoki) rannalla ja Loviisassa, tutustumiskäynneillä aivan toisen tarinan tapahtumapaikkoihin. 
 Kävi nimittäin niin hassusti, että olin maaliskuussa Turun Yliopiston järjestämässä Rautakautta Yli Rajojen -seminaarissa, missä yhden luennoista piti Oulun Yliopiston tohtirikoulutettava Joni Karjalainen 😍. Joni kertoili omista kokeellisista raudantekoprojekteisaan (teen siitä oman blogin)  ja kertoi jossain sivulauseessaan, kuinka jostain (muistin että Taasianjoen löytöpaikalta, mutten ole ihan satavarma) on löytynyt rautakuonan joukosta teränkatkelmia. Toisin sanoen takojallaan epäonnistuneita tuotoksia... Älkää syyttäkö Jonia, jos tuo em. ei ole totta, vaan syyttäkään joko huonoa muistiani, erinomaista väärinymmärryskykyäni tai vilkasta mielikuvitustani.

SIITÄ LÄHTIVÄT SORMENI LAULAMAAN
Tästä kuitenkin enemmän myöhemin


Näin meillä telttailalan, Eve ja Anna
Kesän markkinoista jatkan nyt. Viinikan lisäksi olimme kesäkuussa Myrskylässä Kesän avajaisten Viikinkitorilla, Lappeenrannassa Buhurtin SM-kisojen yhteydessä ja Turun Keskiaikamarkkinoilla.

Heinäkuussa Pirkkalan Muinaismarkkinoilla ja Kouvolassa Wiipurintien markkinoilla sekä elokuussa Helsingin Keskiaikapäivässä ja
Hämeenlinnan Keskiaikafestivaaleilla. Neljäs elokuun viikonloppu kului Rapolan muinaisvalo-tapahtumassa.

Syyskuussa oli Voipaalan Vanhan Ajan Markkinat sekä Pukkisaaren muinaismarkkinat, ja lokuussa olimme vielä Birgitan markkinoilla Lempäälässä.


Häähumua
 Kesken kiivaimmana markkinakauden olivat tyttäreni häät. Tammikuussa olimme yhdessä hääpukuostoksilla ja tytär ihastui espanjalaiseen kaunottareen. Menin sitten lupaamaan, että kyllä me voidaan muokata siitä sopiva. Hieno siitä tuli, eikä edes kymmentä iltapäivää enempää kulunut aikaa... Ja häät olivat ihanat, aivan tyttäreni näköiset ja oloiset. Pari vihittiin kotikirkossaan siinä mielessä, että vaikka eivät enää asu Rengossa, ovat kumpikin siellä syntyneet ja päässeet ripille samassa keskiaikaisessa Pyhän Jaakon kirkossa.




Pirkkalan Muinaismarkkinoilla, Reipissä
Markkinoilla kiertämisessä on hyvät ja huonot puolensa. Sanon ensin huonot, koska niitä on vähemmän... Pahin on puoli niissä on se, että väsyessään jatkuvaan pakkaamiseen, purkamiseen, pyykkäämiseen ja huolehtimiseen siitä, että kaikki tarpeellinen on varmasti mukana, ihminen purkaa väsymyksensä siihen lähimpään kanssaeläjään... joka tässä tapauksessa on se, joka eniten auttaa kyseisissä asioissa. 

Juha Rapolan muinaistulien yön kokkina
  En oikein kehtaa sanoa, että itsepähän on vakka kantensa valinnut, vaikka mieleni kyllä tekisi.. siksipä sanon vain, että kiitos 💓.
 Muuta huonoa mainitakseni, onhan se ikävää, kun koti muuttuu vain pyykinpesupaikaksi. Ehkä mustalaiselämä (tarkoitan 1900-lukua vanhempaa romantisoitua käsitystä kiertelevistä mustalaisista) menisi, jollei arkisin pitäisi käydä töissä.

 Parasta.. EHDOTTOMASTI parasta markkinoissa ovat muut mustalaissieluiset myyjäkumppanit. Vietimme taas aivan mahtavia hetkiä ja saimme uusia upeita ystäviä. Ihan pakko on mainita ihanat Inka ja Henri, joihin tutustuimme Lappeenrannassa ja jatkoimme tutustumista Hämeenlinnassa.

 Ja kaikki muut ihanat tyypit. Hei, kuka teitä kaikkia jaksaa edes lueltella... Jospa tänä vuonna (2018) jaksaisin pitää tätä blogia joka markkinoiden jälkeen ja kehua teitä kaikkia vuorollanne.


Pukkisaari, ystävättäen syntymäpäivät ja spontaania tulenpyöritystä

 
  Syyskuussa olin televisiossa... YLE:n Puoli Seitsemän ohjelman Regina Rask teki pienen "insertin" siitä, mitä kaikkea historiallisia romaaneja kirjoittavan kirjailijan pitää tietää. Hän sai idean siitä, kun jo Pirkkalan Muinaismarkkinoiden aikaan kesäkuussa YLE Tampere tarttui sanohini siitä, kuinka kaikki kirjojeni taistelukohtaukset on demonstroitu keittiössämme niin, että Juhalla on miekka ja kilpi, minulla paistinlasta ja kattilankansi. Siitä tekivät jutun radioon ja kuvailivat pienen videton YLE Tampereen nettisivuille.


 Reginan ottaessa yhteyttä, että Puoli Seiskaan voisi tulla sama juttu, sanoin että se aihe alkaa olla jo loppuun kaluttu... Mutta että juuri sillä hetkellä opiskelin netistä raudan valmistamista järvimalmista. Tulin kai maininneeksi, että Joni Oulusta on sen alan asiantuntija, ja hänen oppejaan olen ammentanut sähköpostitse haastattelemalla. Regina järjesti itsensä ja kuvaajan Oulun Yli-Iihin Kierikkikeskukseen, missä kuvasimme raudan valmistusta sekä minua oppimassa sitä.
Ii-joki Kierikin voimalaitoksen padolta


 Kierikkikeskus on upea museo, Suomen oloissa ainutlaatuinen, koska esittelee alueen kivikautista historiaa. Kierikin alueella on tosiaan elänyt ihmisiä jo 7000-5000 vuotta sitten. Huikeaa kävellä samalla rannalla kuin he, ihan jää sanattomaksi... (sitä tunnetta ei voi ymmärtää kuin toinen historiaan hurahtanut heebo).


 Myöhemmin syksyllä saimme kuulla, että Oulun kaupunki aikoo säästösyistä lopettaa Kierikkikeskuksen ylläpidon ja myydä rakennuksen. Suututtavaa... 😡


Työkalu, ja ansaittu tauko:Netflix ja Gran Hotel

Syksy kului tiiviisti työpöydän ääressä.

Tarina raudan matkasta syntyi kuin syntyikin, mutta ei läheskään sellaisena kuin sen olin luonnostellut.

Tarinoillani on tapana elää omiaan ja hahmoseni tuppaavat olemaan liiankin itsellisiä, rautakin jumittui Nevajärvelle.

Pirkin ja Nevinan tarina on nyt kustantajan luettavana, ja mietin mitä seuraavaksi.

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Elämän pyörteissä toinen kirja

Elämän pyörteissä toinen kirja

Tässä ja nyt

Näen ikkunastani hirsiseinäisen riviaitan ja vaalean pytingin, piha-aukion takana kulkee Voipaalan kylätie, ja sen toisella puolella maiseman rajaa Kemmolan punainen tupa. Istun Voipaalan Pakarin päätyhuoneessa ja ihailen auringossa kylpevää maisemaa. Ilman tiellä silloin tällöin vilahtavia autoja ja sen reunassa katulampusta katulamppuun juoksevia sähkölankoja, voisin luulla olevani 1800-luvulla.

Perustimme osuuskunnan ja vuokrasimme Pakarin Valkeakosken kaupungilta. Pakari, riviaitta ja sen päässä oleva pariasunto sekä Majurskan pytinki kuuluvat Voipaalan kartanomiljööseen. Sen jugend-henkisessä päärakennuksessa toimii Voipaalan Taidekeskus vaihtuvine taidenäyttelyineen. Kartanon puisto, pihamiljöö ja navetan takana nouseva Rapolanvuori ovat minulle rakkaita, täällä sielu lepää.

Osuuskuntamme nimi on Elonjuuri, sillä halusimme nimen kuvaavan juurevaa eloa. Toimintamme on maanläheistä, maaseutua tukevaa ja yhteisöllistä. Avasin osuuskunnan suojissa kahvilan ja pienen käsityöpuodin.

Samaan aikaan sain loistoduunipaikan talousvastaavana, enkä uskaltanut sitä ohittaa. Pienen kahvilan pyörittäminen osittaisellakaan palkanmaksurasitteella ei tietenkään kannattanut, joten kevään korvalla annoin mahdollisuuden toiselle kahvilayrittäjälle ja keskityin puotiin.

Yhäkin samaan aikaan, viime syksynä, julkaistiin toinen kirjani Kadonnut kuningas. Se on itsenäinen jatko-osa Hämeen Urolle. Yhden mäen (Rapolan) tapahtumista yhbden miehen (fiktiivisen Uron) elinaikana ei mielikuvituksekaani saanut irti mitään,  mitä en olisi keksinyt jo ensimmäiseen osaan. Sen vuoksi piti minun kuljettaa Uroa kauemmas kotikonnuilta.  Toisen osan tarina on ehkä seikkailullisempi sekä erähenkisempi kuin ensimmäisen, sotaisakin mutta silti romantiikkaa unohtamatta.

Nyt on kevät ja olen pakotettu keskittymään tilinpäätöksiin.

Sekä kirjoittamiseen 💕


torstai 19. marraskuuta 2015

Hyödyllinen (?) tauko kirjoittamisessa



Kun kirjoittaminen ei oikein ole ottanut sujuakseen, olen opiskellut. Voisin sanoa, että ns. omaehtoisia opintoja verkossa. Toisin sanoen olen perehtynyt tyylilajeihin, ideoihin, juoniin, kaariin, henkilöhahmoihin, haasteisiin, kliimakseihin ja ties mihin. Kerron teille nyt, mitä olen oppinut seikkailuromaanin kirjoittamisesta.


Juoni

Jo luetteloja siitä, kuinka monia erilaisia juonityyppejä seikkailuromaaneissa voi olla, on kymmenkunta. Kun tutustuin luetteloihin, huomasin että eniten käytetty juoni koostuu seuraavista seikoista: Monta ihmistä yrittää saada yhden tietyn asian (tai ehtiä tiettyyn paikkaan) tiukassa aikarajassa. Päähenkilö on ensin haluton osallistumaan, kunnes menettää jotain (esim. läheisen tai oman maansa), kasvattaa kiukun ja kehittyy sankariksi (joskus supervoimilla). Hän voittaa täpärästi (joskus yliluonnollisen) vastustajan ja saa sen, mitä alussa kaikki tavoittelivat. Hyvään juoneen liittyy aina lopussa häämöttävä palkkio.


Jessemyn West opettaa, että on olemassa seitsemän juonityyppiä:
1. Ihminen vs. luonto
2. Ihminen vs. toinen ihminen
3. Ihminen vastaan ympäristö/yhteiskunta
4. Ihminen vs. teknologia
5. Ihminen vs. yliluonnollinen
6. Ihminen itseään vastaan
7. Ihminen vs. jumala/uskonto

Ronald B. Tobias opettaa kaksikymmentä juonielementtiä suunnilleen näin: Matka, Etsintä, Löytäminen, Päämäärä, Pelastaminen, Pako, Kosto, Taistelu, Hyvyys, Pahuus, Alakynnessä oleminen, Kiusaus, Yliluonnollisuus, Muutos, Kypsyminen/kasvutarina, Rakkaus, Kielletty rakkaus, Uhrautuminen, Rikastuminen, Menetys.



Juoni voi rakentua myös näin. ONNELLINEN LOPPU: Alussa annetaan lukijan ymmärtää, että päähenkilön motiivi ja päämäärä on paha, mutta matkan varrella avarretaan lukijaa, että joskus paha johtaa hyvään. ONNETON LOPPU: Alussa annetaan lukijan ymmärtää, että päähenkilö on läpeensä hyvä, ja matkan varrella muserretaan sankarinviitta ja lopuksi todetaan, että hyvyys ei aina johda voittoon ja paha ei aina saa palkkaansa.

 

Kliimaksi

Onnellista tai onnetonta loppua pitää pohtia myös silloin, kun miettii tarinansa päämäärää. Mitä kohti tekstin henkilöt pyrkivät - ja saavuttavatko he sen. Päämääriä ovat yleisimmin Aarre, Onni (seesteisyys), Rikkaus, Rakkaus, Viisaus, Valta, Sovinto, Kuuluisuus, Sota, Prinsessa ja puoli valtakuntaa.

 

Teema


Ennen juonta pitäisi olla olemassa teema. Miksi tarina ylipäätään on kertomisen arvoinen? Pitänee Uron kohdalla myöntää, että ykkösosa vain tuli sormistani ilman, että olisin suunnitellut mitään. Mutta nyt jälkeen päin on helppo todeta, että sen teema on kirjallisuudessa neljänneksi eniten käytetty, kohtalaisen kulunut siis.

Maailmanhistorian käytetyimpiä teemoja seikkailutarinoissa ovat:
- Aarteen (tai jonkin muun super-tärkeän) etsintä
- Vaikeasti saavutettu rakkaus
- Yhteisön (suvun, kylän, maailman) tuhoutuminen
- Verikosto
- Ryysyistä rikkauksiin
- Kapina hallitsevaa valtaa vastaan (paha voima, jumala, kuningas, esimies)
- Rakastavaisten uhrautuminen (toistensa vuoksi)
- Suvun koukeroiset ongelmat
- Matka 

 

Kuvitus ennen toimintaa


Jotta fiktiivinen romaani olisi onnistunut, kirjoittajan täytyy nähdä kuvina maailma, johon kehittää seikkailunsa. Juoni, kaari ja rakenne tulevat vasta kuvien jälkeen, ja niiden täytyy olla myös kuviin hyvin istuvia, jotta uskottavuus säilyy. Fantasiaseikkailua kirjoittavan on tiedettävä, mikä hänen luomassa fantasiamaailmassaan on sallittua, luonnollista, paheksuttavaa, rankaistavaa, mitä ihmiset siellä pelkäävät, mikä heitä ajaa elämässään eteenpäin, ja pysyttävä uskollisena näille seikoille alusta loppuun saakka.

 

Kaari 

Tarinan kaari on yleisimmin yhden aallon mittainen: alkulämmittely, hurja toiminta, laskeutuminen. Joku tarina pysyy henkeäsalpaavasti aallon harjalla kokoajan, kun joissain on monta aaltoa nousuineen ja laskuineen. Suuri tapahtuma voi olla tarinan alussa (murhamysteeri, jota selvitellään tarinan ajan) tai lopussa (päämäärä, johon tarinan ajan on pyritty.) Kaaria voi olla pari päällekäinkin, mutta jos ensimmäinen kaari päättyy, kun toinen alkaa, kannattaa meittiä, pitäisikö kirjoittaa kaksi erillistä tarinaa.
 

Nykylukijaa pidetään yleisten käsitysten mukaan lyhytjännitteisempänä kuin entisaikaan. Sen vuoksi sanotaan, että nykyään joka neljännellä sivulla täytyy olla kiivasta toimintaa. Tapahtuma, joka kytkee lukijan harhateille karkailevat ajatukset takaisin juoneen, päähenkilöön tai pääviholliseen. Sen vuoksi myös kirjan jokaisen luvun pitäisi sisältää kaari pienoiskoossa. Esim. ongelma - selvittely - ratkaisu, tai kohtaaminen - yhteinen toiminta - eroaminen, tai lähtö - matka - perille saapuminen.

 

Kombinaatio


Yllä olevista pitäisi sitten koota tarina. Helppoa kuin heinänteko?

Paljon fantasiatarinoita kirjoittava Michael Moorcock kertoo, että hänellä on mielessään lokeroita, joissa yhdessä on teemoja, toisessa mielen maisemia, kolmannessa on henkilöitä, neljännessä juonia, jne. Kun hän alkaa kirjoittaa uutta tarinaa, hän valitsee jokaisesta lokerosta jotain, kohtalaisen sattumanvaraisesti. Hyvä tietää. Tarkoitan siinä vaiheessa, kun kirjoittamiseni on niin tuottoisaa, että tarinoita tulisi liukuhihnalta.



Nyt pitäisi saada ulos vain yksi tarina, jonka teema on matka, juoni koostuu tappiosta ja voitosta, ja jonka kliimaksi on …